16/2019
Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 2019
Laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa
On tullut laki, joka koskee meitä Rutusakin jäseniäkin. Jos olet yhtäjaksoisesti pois Suomesta yli puoli vuotta, sinun Suomesta saamasi sosiaaliturva voi muuttua.
Pyrimme saamaan Kelan edustajan kertomaan asiasta Hartolan tapaamisen yhteydessä.
Laissa mainittu asumisperusteinen sosiaaliturva koskee ainakin seuraavia kohtia:
Asumisperusteisella etuuslainsäädännöllä tarkoitetaan seuraavia lakeja:
1) kansaneläkelaki (568/2007), lapsilisälaki (796/1992), vammaisetuuksista annettu laki (570/2007), takuueläkkeestä annettu laki (703/2010) ja eläkkeensaajan asumistuesta annettu laki (571/2007), jotka ovat EU-asetuksen 883/2004 soveltamisalassa; sekä
2) äitiysavustuslaki (477/1993), yleisestä asumistuesta annettu laki (938/2014) ja elatustukilaki (580/2008).
Onneksi lain voimaan astumiseen liittyy siirtymäaika, joten tänä keväänä Suomeen palaavia talvimatkaajia tämä ei vielä pahemmin koske. Alla siirtymäsäännäs laissa:
19 §
Siirtymäsäännökset
Henkilön, jonka tilapäinen oleskelu ulkomailla on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, katsotaan asuvan Suomessa hänen tekemänsä ilmoituksen mukaiseen tilapäisen oleskelun päättymispäivään saakka, kuitenkin enintään vuoden ajan ulkomaille lähdöstä.
Ulkomaille tilapäisesti muuttamiseen liittyy laissa velvoite ilmoittaa Kelalle lähdöstä ja myöhemmin myös paluusta.
14 §
Ilmoitusvelvollisuus
Sen lisäksi, mitä 11–13 §:ssä sekä asumisperusteisessa etuuslainsäädännössä säädetään ilmoitusvelvollisuudesta, Kansaneläkelaitokselle on ilmoitettava viipymättä seuraavista olosuhdemuutoksista:
1) työskentelyn aloittaminen ulkomailla;
2) muutto ulkomaille tilapäisesti tai vakinaisesti; sekä
3) kuuluminen muun maan sosiaaliturvaan.
Tämä on SF-Caravan Rutusakki ry:n blogi.
Yhdistyksen nettisivut ovat
rutusakki.fi/.
Rutusakki ry on perustettu v 2015. Yhdistys jatkaa Rutusakki-kerhon toimintaa 22.5.16 alkaen, jolloin kerhon toiminta päättyi. Kerho perustettiin v 82.
Yhdistykseen voit liittyä sivulta löytyvillä jäseneksi liittymislomakkeilla..
31.1.2019
14.1.2019
Vuoden yhdistykselle kiertopalkinto
Rutusakki-yhdistykselle luovutettiin
CARAVAN SHOW-tapahtumassa
kiertopalkinto ja kunniakirja. Ne kävi koplan jäsen Vesa Kuutila noutamassa.
Kiitämme SF-Caravan ry:n hallitusta tästä huomionosoituksesta.
Olemme varsin nuori yhdistys. Yhdistysnumeromme SF-Caravan ry:n rekisterissä on 077. Huomionosoitus kannustaa meitä tekemään jäsenten hyväksi työtä karavaanimatkailun saralla. Se on yhdistyksemme velvollisuus jäseniämme kohtaan.

SF-Caravan Rutusakki ry
Alla Vesan julkaisemia kuvia tilaisuudesta:
Rutusakista Vuoden yhdistys
SF-Caravan on julkistanut Vuoden yhdistyksen - nettilinkki
Vuoden yhdistys 2018 - SF-Caravan Rutusakki ry
SF-Caravan Rutusakki on alun perin perustettu kerhomuotoisena vuonna 1982, ihmisten yhteistyömuotona sellaisten karavaanareiden välille, joita yhdisti sydäntalven viettäminen etelässä; lähinnä Espanjassa, Portugalissa ja Marokossa. Kerhosta tuli yhdistys 15.8.2015. Yhdistyksen jäsenmäärä on 631 (31.12.2018).
Yhdistyksen merkitys on ollut ennen kaikkea etelässä talvehtivien neuvonta esimerkiksi matkareittien ja talvehtimiseen sopivien leirintäalueiden valinnassa, turvallisuudessa, vakuutuksissa, terveydenhuollossa, matkailuajoneuvon nestekaasun hankinnassa ja monissa käytännön asioissa. Yhdistys järjestää kokoontumisia jäsenilleen sekä talven aikana etelässä että kesäisin koti-Suomessa, Hartolassa sijaitsevalla Koskenniemen leirintäalueella.
SF-Caravanin liittohallitus arvostaa yhdistyksen tuloksellista yhteistyö- ja talkootyöhenkeä. Erityisen kiitoksen Rutusakille SF-Caravan antaa jäsentiedotuksesta internetin ja sosiaalisen median kautta sekä yhteisöllisyydestä. Yhdistyksen edustama elämänläheinen huumori näkyy mm. omalaatuisina tapoina kuten uusien jäsenten kutsumisena "noviiseiksi" tai yhdistyksen hallituksen nimittämistä "Koplaksi".
Yhdistyksen puheenjohtajana toimii keravalainen Harri Vesanto.
8.11.2018
Liity SF-Caravan ry:n jäseneksi
Jos et ole vielä SF-Caravan ry:n jäsen, voit liityä siihen täyttämällä jäseneksi liittymiskaavakkeen. Alla olevassa nettilinkissä on lomake
http://www.karavaanarit.fi/liity
Jos harkitset lähteväsi Etelä-Eurooppaan viettämään osaa talviajasta tai vaikka koko talven, sinun kannattaa harkita liittymistä SF-Caravan Rutusakki ry:n jäseneksi.
Rutusakin yhdistysnumero jäseneksi liitytttäessä on 077, valitse siis jäsenyhdistykseksi Rutusakki.
terv
SF-Caravan Rutusakki ry
Pentti Äijö
jäsensihteeri

25.9.2018
Rutusakki-yhdistyksen esite
Uusille karavaanareille ja niille, jotka voisivat liittyä Rutusakin jäseneksi. Yhdistyksemme on tehnyt esitteen, mistä saa pintaraapaisuna käsityksen yhdistyksemme toiminnasta. Tutustu tästä nettilinkistä löytyvään esitteeseen.
Pentti Äijö jäsensihteeri
Pentti Äijö jäsensihteeri
11.9.2018
Hallituksen jäsenet ja toiminnantarkastajat
Hallitus 2018 vuosikokouksesta alkaen seuraavaan vuosikokoukseen ja vuosittain valittavat toiminnantarkastajat
- puheenjohtajapari Harri ja Tuulikki Vesanto harrivesanto@gmail.com
- varapuheenjohtajapari Pauli ja Helmi Ruutiainen pauliruutiainen@gmail.com
- sihteeripari Leena Panula ja Hannu Hanhinen leenapanula1@gmail.com
- rahastonhoitajapari Pentti ja Pirkko Äijö pentti.aijo@gmail.com
- 1 leiri-isäntäpari Kari ja Tuula Ervelius kari.ervelius@gmail.com
- 2 leiri-isäntäpari Vesa ja Anne Kuutila vesa.kuutila@gmail.com
- Toiminnantarkastaja Anne Wickström asunnot@suomi24.fi
- Varatoiminnanrkastaja Seija Korsijärvi seija@korsijarvi.fi
Pentti Äijö
jäsensihteeri
25.6.2018
SF-Caravan ry
Liiton sivuilta löytyy liiton toimintakertomus
https://www.karavaanarit.fi/sf-caravan-ry/toimintakertomus/

18.6.2018
Liiton jäsenmaksu-tarkennus
Liiton jäsenmaksu maksetaan vain yhdestä yhdistyksestä,
vaikka jäsen kuuluisi useaan liiton jäsenyhdistykseen. Muutos astuu
voimaan 1.6.2019 alkaen lähetettäviin jäsenmaksulaskuihin. Päätös on
kerrottu liiton sivuilla seuraavan sisältöisellä tekstillä:
SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin Seinäjoella, Törnävä-salissa lauantaina 19.5.2018.
Liittokokouksessa päivitettiin SF-Caravan ry:n sääntöjä pykälien 5 ja 8 osalta. Ns. tuplajäsenyyksistä ei makseta jäsenmaksun liiton osuutta

4.6.2018
Liiton jäsenmaksusta
SF-Caravan ry:n liittokokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2017 ja hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuosille 2018-2019. Jäsenmaksu säilyy ennallaan. Jäsenmaksujen liiton osuus varsinaisen jäsenen osalta on 29 euroa ja rinnakkaisjäsenen osalta 12 euroa. Jäseneksi liittyminen, johon sisältyy uuden jäsenen ensimmäisen vuoden jäsenmaksu, tarramaksu ja kirjaamismaksu, maksaa 48 euroa. Rinnakkaisjäsenen ensimmäinen jäsenmaksu on 15 euroa.
Liiton jäsenmaksu maksetaan vain yhdestä yhdistyksestä, vaikka jäsen kuuluisi useaan liiton jäsenyhdistykseen. Muutos astuu voimaan 1.6.2019 alkaen lähetettäviin jäsenmaksulaskuihin. Päätös on kerrottu liiton sivuilla seuraavan sisältöisellä tekstillä:
SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin Seinäjoella, Törnävä-salissa lauantaina 19.5.2018.
Liittokokouksessa päivitettiin SF-Caravan ry:n sääntöjä pykälien 5 ja 8 osalta. Ns. tuplajäsenyyksistä ei makseta jäsenmaksun liiton osuutta
Liiton jäsenmaksu maksetaan vain yhdestä yhdistyksestä, vaikka jäsen kuuluisi useaan liiton jäsenyhdistykseen. Muutos astuu voimaan 1.6.2019 alkaen lähetettäviin jäsenmaksulaskuihin. Päätös on kerrottu liiton sivuilla seuraavan sisältöisellä tekstillä:
SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin Seinäjoella, Törnävä-salissa lauantaina 19.5.2018.
Liittokokouksessa päivitettiin SF-Caravan ry:n sääntöjä pykälien 5 ja 8 osalta. Ns. tuplajäsenyyksistä ei makseta jäsenmaksun liiton osuutta
Pentti Äijö
25.2.2018
Googlen My Maps leirintäpaikkoja
Pauli Ruutiainen on laatinut karttaa, mistä löytyy leiriytymismahdollisuuksia ja vapaaparkkeja. Kartta täydentyy Paulin omien kokemusten kautta. Muutkin voivat pyytää Paulia lisäämään karttaan hyviksi koettuja kohteita.
Pauli Ruutiaisen oma kommentti kartasta Facebookissa Rutusakin sivulla:
Tässäpä omia kokemuksiamme erilaisista alueista. Lisään tähän sitä mukaa, kun asiaa kertyy. Jos haluatte lisätä omia kokemuksianne, annan sivuun käyttöoikeuden tarvittaessa. Paulin Facebook-sivusto:
https://www.facebook.com/pablotio50
Linkki karttaan alla
https://drive.google.com/open?id=1oD6U_-gTNi2YIhT0XMsVrAFnNjyhFWeW&usp=sharing
Kartta on tehty Googlen My Mapsilla
https://www.google.com/maps/d/
Kartta on myös tämän blogisivuston vasemmassa alareunassa. Tuossa kartan oikeassa yläkulmassa on neliö, mistä saa kartan koko sivun näyttöön. Panin siihen kohtaan kuvaa vielä punaisen nuolen näyttämään vasemmalle.

8.1.2018
Olli Rusi SF-Caravan ry:n pj.
SF-Caravan ry:n uusi puheenjohtaja tuo hienosti esiin muutostarpeen.
Muutostarvetta on aina olemassa, samoin kuin muutosvastarintaa. Muutos ei ole itsetarkoitus. Hyvää ei saa, ellei ole halukas aktiivisesti tukemaan muutoksia.
Pentti Äijö
Nettilinkki puheenjohtajan palstalle
Hyvät uutiset eivät merkitse että muutosta ei olisi odotettavissa ja että olisimme palaamassa samanlaiseen harrastukseen kuin se oli menneinä vuosikymmeninä. Edellytykset matkailuajoneuvoharrastuksen edistämiselle vaikuttavat tällä hetkellä olevan erinomaiset. Mikään ei kuitenkaan tapahdu itsekseen tai ilman määrätietoista työtä.

22.8.2017
Koplan henkilöiden toimenkuvat
Puheenjohtajapari Harri ja Tuulikki Vesanto
● toimii kokouksien puheenjohtajana
● valmistelee kokouksien esityslistat
● toimii yhdyshenkilönä SF-Caravanin suuntaan
● toimii neuvottelijana laivayhtiöiden kanssa
● toimii yhdyshenkilönä tapaamisten pitopaikan kanssa ( Hartola )
● laatii jäsenkirjeet yhteistyössä muiden koplan jäsenten kanssa
● valmistelee tapahtumien ohjelmat yhteistyössä muiden koplan jäsenten kanssa
● hoitaa yhteydet tapaamisten pulla- ja muiden kauppiaiden kanssa
● huolehtii talkooväen muonituksen
Varapuheenjohtajapari Pauli ja Helmi Ruutiainen
● laatii toimintasuunnitelmat ja esittää vuosikokoukselle
● laatii toimintakertomukset ja esittää vuosikokoukselle
● käsittelee rutumerkkianomukset ja esittää ne koplalle
● avustaa kioskitoiminnassa
● huolehtii noviisi-infon järjestämisen kevät- ja kesäpäivillä
Sihteeripari Leena Panula ja Hannu Hanhinen
● toimii kokouksien sihteerinä ja laatii kokousten pöytäkirjat
● vastaa yhdistyksen blogisivujen päivityksistä
● laatii tapahtumien ohjelmien ja aikataulujen kirjoittamisen kokouksen päätöksen pohjalta
● pitää huolta tapahtumien ilmoitustaulusta
● Hoitaa kerhon atk laitteistosta sekä huolehtii toimistotarvikkeet
Rahastonhoitaja/Jäsensihteeripari Pentti ja Pirkko Äijö
● laatii talousarvion
● hoitaa kirjanpidon, toimittaa tilinpäätösasiakirjat, toimintakertomuksen ja pöytäkirjat tarkastettavaksi toiminnantarkastajille
● esittää tilinpäätöksen ja talousarvion vuosikokoukselle
● esittää vuosikokoukselle tilintarkastajien lausunnon tilinpäätöksestä
● ottaa vastaan uusien jäsenten ilmoittautumiset tapahtumien yhteydessä
● vastaa kioskitoiminnan rahallisesta puolesta
● hoitaa tapahtumien rahaliikenteen ja tekee selvityksen menoista ja tuloista
● toimittaa listan uusista jäsenistä jäsenrekisterin pitäjälle SF-C toimistoon
● hoitaa jäsenkirjeiden painatukset ja lähetystoiminnan paperiversiona tai sähköisesti
● toimii yhdyshenkilönä Jyväs-Caravaniin yritysvierailussa
● pitää yllä jäsenten sähköpostiosoitteita
1.Leiri-isäntäpari Kari ja Tuula Ervelius
● toimii vastaavana turvallisuusasioissa
● ottaa tapahtumiin tulijat vastaan ja ohjaa ne alueelle yhdessä ajomiesten kanssa
● huolehtii ajomiesten valinnoista ja vuorottelun järjestämisestä
● vastaa yleisestä järjestyksestä
● hoitaa sammutinhuollon tarkastuskutsun
● hoitaa kuulutukset
2. Leiri-isäntäpari Vesa ja Anne Kuutila

● yleisen järjestyksen valvonta yhdessä 1. leiri-isännän kanssa
● vastaa kioskitoiminnasta (hankkii myytävät tuotteet, paidat, takit, liivit, muut) yhdessä sihteeriparin kanssa
● vastaa ensiapuryhmän kokoamisesta

20.6.2017
Rutusakki 35 v
Rutusakin tapaamisessa 18.-20.8.2017 Hartolassa juhlimme Rutusakin 35 vuotista taivalta.
Alla tietoja Rutusakin alkutaipaleelta 35 vuotta sitten:
Rutusakin toiminta katsotaan alkaneeksi v 1982. Vuonna 1983 kutsuttiin Hartolan Koskenniemen Campingille etelään suuntautuvasta karavan-matkasta kiinnostuneita. Asiasta oli kirjoituksia Caravan-lehdessä 1983 nrot 2 ja 3. Käyrälammella pidetyssä kokouksessa sovittiin pidettäväksi isompi tapaaminen Hartolassa 12.-14.8.83 Sinne saapui 7 pariskuntaa. Siellä päätettiin lähteä ryhmänä etelään 11.10.83. Tällä laivalla matkaan lähti seitsemän pariskuntaa ja kaksi muuta pariskuntaa lähtivät muuna aikana. Laivalla päätettiin ottaa nimeksi RUTUSAKKI. Elokuun kokous v 1984 valitsi Rutusakille puheenjohtajaparin Kati ja Erkki Oura.
Rutusakin historiikista tiedot poimi

16.6.2017
SF-Caravan ry liittohallituksen kokoonpano
Liiton tiedote jäsenyhdistyksille 16.6.
SF-Caravan ry:n Holiday Club Saimaassa, Lappeenrannassa, 20.5. pitämä liittokokous valitsi liiton puheenjohtajaksi vuosille 2018-2020 Olli Rusin. Liittohallituksen jäsenet, varapuheenjohtaja Heikki J.O. Leinonen, ja Juha Rakkola jatkavat molemmat liittohallituksessa seuraavankin kolmivuotiskauden. Olli Rusin puheenjohtajuuskausi alkaa 1.1.2018.
Nykyinen hallitus kokonaisuudessaan:
https://www.karavaanarit.fi/sf-caravan-ry/liittohallitus/

SF-Caravan ry jäsenmaksuista
Liiton tiedote jäsenyhdistyksille 16.6.
Liittokokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2016 ja hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuosille 2017-2018. Jäsenmaksua korotetaan kahdella (2) eurolla 1.1.2018.
Jäsenmaksujen liiton osuus varsinaisen jäsenen osalta on 29 euroa ja rinnakkaisjäsenen osalta 12 euroa. Jäseneksi liittyminen, johon sisältyy uuden jäsenen ensimmäisen vuoden jäsenmaksu, tarramaksu ja kirjaamismaksu, maksaa vuoden 2018 alusta 48 euroa.
Rinnakkaisjäsenen ensimmäinen jäsenmaksu on 15 euroa.
Liittokokous päätti, että jäsenmaksujen liiton osuus peritään 1.1.2018 alkaen jokaisesta jäsenyhdistyksen jäsenyydestä myös niiltä jäseniltä jotka kuuluvat useampaan kuin yhteen yhdistykseen.

22.5.2017
Talvehtijan terveystietoa
Talvehtijan terveystietoa – valmistautumista ja hoitoa tarvittaessa
”oma vastuu itsestä ja hyvinvoinnista”
Omat terveys- / sairaustiedot
KELA
Rokotukset
Vakuutukset
Matkalla ja perillä
Jos jotakin sattuu
Hyvä tietää
Hartola 20.5.2017
Tuula ja Kari Ervelius
”oma vastuu itsestä ja hyvinvoinnista”
Omat terveys- / sairaustiedot
- hoitoa vaativa sairaus (hoito- ja tutkimussuunnitelma)
- mahdolliset laboratoriotulokset (kopiot)
- reseptit (sähköinen resepti, eurooppalainen lääkemääräys)
- mahdolliset allergiat
KELA
- eurooppalainen sairaanhoitokortti (hakemuslomake SV 193)
- espanjankielinen todistus eläkkeensaajana Suomessa (puh. +358 206340200 / Kelan ulkomaalaistoimisto)
- ilmoita Kelalle ulkomailla oloaika www.kela.fi (> 2kk)
Rokotukset
- jäykkäkouristus (tetanus), voimassa 10 vuotta
- hepatiitti-A, voimassa 20- 40 vuotta
- influenssa- ja pneumokokkirokotus (keuhkokuume-)
- lisätietoja rokotusturvasta www.rokote.fi
Vakuutukset
- neuvottele vakuutusturvasta oman vakuutusyhtiön kanssa ja kilpailuta yhtiöitä
- huolehdi riittävän kattavasta matkavakuutuksesta ja sen kestosta
- sairaus
- tapaturma
- hoito
- kotiinkuljetus
- kuolemanvara
- matkankeskeytys
- ensiapulääkitys, tarkista ensiapupakkaus
- käsihygienia
- vedet
- maitohappobakteerit
- laktoosinpilkkojat ja gluteenittomat tuotteet
- aurinkosuojaus
- tarvittavat mittarit; kuume-, verenpaine-, verensokeri
- ota kopiot ja valokuvat puhelimeen tai tablettiin tärkeistä papereista ja korteista
- Syö terveellisesti, juo riittävästi sekä liiku ja nauti!
Matkalla ja perillä
- ota selville hätänumerot, lisätietoa saa respasta
- ilmoittaudu asiakkaaksi paikalliseen terveyskeskukseen ja hanki paikallinen sairausvakuutuskortti, Espanjassa SIP-kortti
- tarvitset passin, eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja eläketodistuksen
Jos jotakin sattuu
- ota yhteys terveyskeskuksen ajanvaraukseen tai päivystykseen (SIP-kortti, eurooppalainen sairaanhoitokortti)
- yksityinen lääkärikeskus tai lääkäri (matkavakuutuspaperit, eurooppalainen sairaanhoitokortti)
- → tarvittaessa ohjataan erikoislääkäriin, tutkimuksiin poliklinikalle tai hoitoon sairaalaan
Hyvä tietää
- korkeintaan 1v lääkitys menee tullista läpi, samoin käsikauppalääkkeet
- suorakorvaus apteekissa Suomessa 3 kk annoksesta (omavastuu!)
- voi hankkia 6 kk annoksen ja anoa Kelalta itse korvauksen apteekin antaman ostokuitin ja anomuslomakkeen avulla
- Espanjassa (ja Portugalissa?) saa vain 1 kk lääkkeet apteekista paikallisen lääkärin reseptillä
- pysyvästä lääkityksestä voidaan kirjoittaa 60-90 päivän annos, reseptiin merkitään seuraava mahdollinen ostopäivä
- eläkeläinen maksaa vain 10% lääkkeen hinnasta (SIP-kortti!)
- Suomesta saatu resepti ei sinänsä kelpaa, monia lääkkeitä saa ilman reseptiä muttei alennettuun hintaan
- espanjalainen resepti on voimassa VAIN 10 päivää
- säilytä (suomalaiset) lääkepakkaukset, mikäli haluat hankkia jotakin vastaavaa, myös käsikauppalääkkeistä
- jos joudut hankkimaan reseptilääkkeitäsi ulkomailla, ano korvausta Kelalta jälkikäteen, lomake SV 128 Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset (netissä tai tulostetulla paperilomakkeella)
- myös hammaslääkärin hoidosta voit anoa em. lomakkeella korvausta
- Espanjassa maakunnallinen terveydenhoitojärjestelmä, käytännöt saattavat vaihdella
- Kieliongelmaa??
- Hoitoselosteet espanjankielisiä
- Kysy neuvoa ja pyydä apua…
Hartola 20.5.2017
Tuula ja Kari Ervelius
19.3.2017
Sihteeripari Leena Panula ja Hannu Hanhinen esittelyssä
Matkailu on ollut yhteinen harrastuksemme reilun 20 vuoden yhdessäelomme aikana ja kaikkein mieluisin matkustustapa on mielestämme ollut automatkailu. Henkilöautolla kiertelimme alkuun Suomen maisemia ihaillessa, sitten Norjassa ja Ruotsissa. Ensimmäisen yhteisen Euroopan reissun teimme henkilöautolla v. 2002, jolloin matkasimme via Balticaa pitkin Unkariin ja sieltä Itävallan-Saksan-Ruotsin kautta Suomeen. Jatkuva pakkaaminen ja tavaroiden kantaminen hotelliin tai mökkiin mietitytti, että olisiko tähän jotain mukavampaa ratkaisua. Matkailuauto oli kaukainen haaveemme ja kun eräs tuttavamme oli tuonut Saksasta v. 1991 mallisen FFB Tabbert Classic 660 matkailuauton, ihastuimme siihen oitis ja niinhän siitä kaupat hierottiin kesällä 2005, siitä se alkoi.
Alkuun tutustuimme eri SF-caravan yhdistysten alueisiin. Työelämässä ollessamme matkailimme pääasiassa viikonloppuisin. Kesälomaa Hannu yrittäjänä ei voinut pitää kuin viikon vuodessa, sen käytimme hyväksemme ja lähdimme yleensä Pohjois-Suomeen ja Norjaan. Auto oli sen verran vanha, että Eurooppaan emme sillä uskaltaneet lähteä. Sitten haikein mielin vaihdoimme tammikuussa 2014 autoa vähän nuorempaan ja sillä sitten olemme tehneet matkoja Eurooppaan.
Kesällä 2014 Hannulla oli 5 päivää kestävä maastojousiammunnan eläinpatsaskilpailu Ranskan Confolensissa. Sinne lähdimme ajatuksella loma-kisa-reissu. Ajelimme tutustuen ja ihaillen Tanskan, Saksan, Hollannin, Belgian länsirannikkoja pitkin Ranskaan Normandian rannikolle ja La Rochellen korkeudelta matkasimme kisakaupunkiin Confolensiin. Sieltä palasimme Italian, Sveitsin, Itävallan, Saksan (laivalla Trave-Ventspils), Latvian ja Viron kautta Suomeen.
Tammikuun alussa 2015 lähdimme ensimmäiselle reissulle Espanjaan, jolla viivyimme 2,5 kuukautta. Ajoimme Portugalin rannikkoa majoittuen johonkin mukavaan paikkaan 1-2 päiväksi, ensimmäinen pidempi paikallaolo (10 vrk) oli Olhaossa. Sieltä matkasimme Sevillan ja Gibraltarin kautta Fuengirolaan, jossa olimme 3 viikkoa.
Seuraava reissu olikin vähän pidempi eli 9. joulukuuta 2015 lähdimme kohti Espanjaa ja 19.12. saavuimme juuri sopivasti joulutohinoihin ja joulun sekä uuden vuoden viettoon Fuengirolaan, siellä viihdyimme ihanien ystävien seurassa maaliskuun loppuun. Kotimatkaa teimme 3 viikkoa, kun halusimme käydä vielä Venetsiassa, matkalla poikkesimme tietenkin Nizzassa ja Monacossa sekä pitihän se Pisan torni käydä kuvaamassa, kotiin palasimme huhtikuu lopulla 2016.
Syksyllä 2016 teimme pikareissun Espanjaan, Hannu osallistui jousiammunnan EM-ksoihin Orpesassa (sai hopeamitalin) ja sieltä ajoimme Fuengirolaan. Koti-Suomeen palasimme jouluksi.
Yksityiselämää
Asumme Keuruulla omakotitalossa. Lastenlapset ovat meille erittäin rakkaita ja tärkeitä, joten heidän kanssaan pyrimme viettämään mahdollisimman paljon aikaa. Lisäksi kesäisin käymme ympäri Suomea erilaisissa pelimannimusiikki tapahtumissa, joissa Hannu soittaa kitaraa tai cajonrumpua eri kokoonpanoissa. Leena toimii roudarina.
Leena on koulutukseltaan ympäristö- ja terveysteknikko, valmistui Mikkelin teknillisestä koulusta v. 1976 ja työskenteli aina eläkeikäänsä asti Keuruun kaupungin terveystarkastajana. Eläkkeelle hän jäi toukokuussa 2014. Harrastuksena hänellä on ulkoilu, matkailu ja yhdistystoiminta. Lapsia 2 ja lastenlapsia 4.
Hannu on koulutukseltaan vaatturi. Hän työskenteli lähes 20 vuotta vaatetusalan teollisuudessa esimies ja johtotehtävissä. Yksityisyrittäjäksi hän ryhtyi v. 1996 ja pyöritti pientä vaatetusalan tehdasta yhtiökumppaninsa kanssa n. kolme vuotta ja vuodesta 1999 lähtien hän piti Vaatturi-Suutariliikettä Keuruulla. Eläkkeelle hän jäi keväällä 2014. Harrastuksena hänellä on musiikki (soittaa kitaraa ja cajon-rumpua), jousiammunta, Lions-toiminta, matkailu ja kalastus. Lapsia 4 ja lastenlapsia 9.
Olemme erittäin onnellisia kun saamme kuulua upeaan ja antoisaan Rutusakkiin.

Sijainti: Hartola Suomai
42700 Keuruu, Suomi
3.3.2017
Postille rinnakkaisosoite
Jos haluat postia kotiosoitteen lisäksi toiseenkin osoitteeseen, sinun tulee ilmoittaa postiin rinnakkaisosoite. Kun sinulla on tällainen rinnakkaisosoite, postisi toimitetaan myös siihen osoitteeseen, jos lähettäjä on tällaisen osoitteen postilähetykseen merkinnyt.
Jos avoliitossa olevat asuvat eri osoitteissa, voi tulla tarve saada oma posti tulemaan puolison osoitteeseen. Tällainen tilanne voi tulla SF-Caravan Rutusakki ry:n rinnakkaisjäsenkortin postitus puolison osoitteeseen, mihin tulee varsinaisen jäsenen jäsenkorttikin. Rinnakkaisjäsenen postiosoitehan tulee olla sama, kuin varsinaisen jäsenen.
Posti voi palauttaa postilähetyksen, jos siinä on väärä osoite.
Lisää tietoa postin palvelusta
http://www.posti.fi/henkiloasiakkaat/vastaanota/postin-ohjaus.html
Rinnakkaisosoite
Jos haluat saada postia muuhunkin kuin vakituiseen tai määräaikaiseen osoitteeseen, tee rinnakkaisosoiteilmoitus. Palveluun ei sisälly edelleenlähettämistä, eikä osoitteenmuutosta voi tehdä rinnakkaisosoitteesta toiseen rinnakkaisosoitteeseen. Jaamme lähetyksen lähettäjän merkitsemän osoitteen mukaan. Rinnakkaisosoiteilmoituksen teet helpoimmin verkkosivuillamme. Palvelu on maksuton.
Palvelujen tilaaminen
Helpoiten ja edullisimmin tilaat verkkopalvelun kautta. Kirjaudu sisään Postin käyttäjätunnuksilla, verkkopankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla.
Kun tilaat maksullisen palvelun verkossa, avataan sinulle samalla Postin maksuton sähköinen postilaatikko Netposti, jos sinulla ei jo sellaista ole. Saat sinne tilaustasi koskevat viestit ja vahvistuksen sähköisesti.
Netpostiin saat sähköisesti kirjeitä myös muilta palvelun lähettäjiltä, jotka muuten saisit paperisina. E-kirje voi olla lasku, palkkalaskelma, viranomaiskirje tai vaikka viesti terveyskeskuksesta. Kirje näyttää samanlaiselta kuin paperinen kirje, jonka se korvaa. Lue lisää Netpostista: www.posti.fi/netposti.
Voit tehdä tilauksen myös paperisella lomakkeella. Lomakkeita saat posteista.

3.2.2017
Kaasupullon täyttö
Vesa Kuutila on toimittanut minulle nettilinkin yoytube-videoon, missä hän tankkaa propaania kaasupulloon.
Kaasupullo on erityisesti tätä tarkoitusta varten ostettavissa.
Kiitos Vesalle, kun saamme nähdä miten yksinkertaista tankkaus on.
Tietysti tässäkin tarvitaan tankkausadapteria, joita on muutamia erilaisia.
Panen pullon hintatietoja ja tietoa hankintapaikoista alle:
Pullosta tietoa shopissa:
http://www.gascylindershop.com/gas-cylinder.html
Myyntipaikoista ja myynnissä olevasta kaasusta tietoa:
https://www.mylpg.eu/useful/lpg-mixture
Käy katsomassa videota youtubesta kaasupullon täytöstä alla olevasta linkistä:
https://youtu.be/MBSqOnJ6VKE
toinen linkki vie samaan:
https://www.youtube.com/watch?v=MBSqOnJ6VKE&feature=youtu.be

2.1.2017
Matkailuautojen rengasmääräykset (yli 3500 kg)
Liikenne- ja viestintäministeriö
Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen 16 §:n muuttamisesta
Ministeri
Anne Berner
Anne Berner
Esittelijä
Kimmo Kiiski, Liikenneneuvos p.029 5342304

Asia
Ehdotuksen mukaan kuorma-autossa, linja-autossa ja kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnin henkilöautossa sekä sellaisessa traktorissa, jonka rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa, olisi joulu-, tammi- ja helmikuun aikana käytettävä vetävillä akseleilla, lukuun ottamatta ohjaavia vetäviä akseleita, talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 5,0 millimetriä. Muilla akseleilla sekä mainitulla ajoneuvolla vedettävän perävaunun ja hinattavan laitteen kaikilla akseleilla olisi tällöin käytettävä renkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään 3,0 millimetriä. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 2.1.2017.

Esitys
Valtioneuvosto antaa asetuksen ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen 16 §:n muuttamisesta

Vaikutukset
Raskaiden ajoneuvojen talviajan uudet rengasvaatimukset parantaisivat liikenneturvallisuutta, liikenteen sujuvuutta ja vähentäisivät liikenteen häiriöitä.

Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen
Kyseessä on iso muutos entiseen urasyvyyteen. Samoin talvirengaspakko on uutta. Rengasliikkeissä on vipinää lähipäivinä.
Tästä linkistä löytyy annettu asetus
Pentti Äijö
1.10.2016
France Passion
SF-Caravanin nettisivuilla on kerrottu mahdollisuudesta majoittua jäsenmaksulla ketjuun kuuluvilla ranskalaisilla viinitiloilla.
France Passion tarjoaa 9200 matkaparkkia 1850 tilalla eri puolilla Ranskaa.

Yöpyminen on veloituksetonta, kunhan muistat sanoa tullessasi ”Hello” ja lähtiessäsi ”Goodbye” sekä esität voimassa olevan jäsenkortin. Oppaasta on kaksi kieliversiota, ranska ja monikielinen jossa tiedot englanniksi, saksaksi, hollanniksi, espanjaksi sekä italiaksi.
Lue lisää nettisivulta...
Asociación Finlandesa Suomela
Olen Fugessa Suomelan jäsen. Olen viime talvikautena osallistunut senioritanssiryhmään.
Ohjelmasta löytyy edelleen ja samaan aikaan tuo kyseinen ryhmä
Suomelan sivuilta löytyy tietoa Suomelan toiminnasta. Yhdistyksen jäsenmäärä muistaakseni on noin 750.

- Ma 3.10. klo 10.30 Harrastuspiirit käynnistyvät
Suomelan sivuilta löytyy tietoa Suomelan toiminnasta. Yhdistyksen jäsenmäärä muistaakseni on noin 750.
Aurinkorannikon SOS-ryhmä
http://www.sosryhma.net/
Grupo SOS Costa del Sol / Aurinkorannikon SOS-ryhmä
Aurinkorannikon SOS-ryhmä on Espanjan Costa del Solilla toimiva ryhmä, joka tarjoaa tukipalveluita äkillisen sairauden, loukkaantumisen tai muun hätätilanteen sattuessa.
Lue lisää ...
30.9.2016
Yli kolme kuukautta oleskelevien oleskelulupa
http://espanja.com/fi kirjoittaa Nie-numeron hankinnasta Espanjassa
Espanjassa asioidessa tarvitsee useassa paikassa NIE numeron eli espanjalaisen henkilötunnuksen. Yli kolme kuukautta oleskelevien pitäisi lain mukaan hankki residenssia eli oleskelulupa. Käytännössä tässä toimitaan joustavasti.
Lue lisää..

Tilaa:
Kommentit (Atom)