Karavaanielämäämme vuosien varrelta
Ensimmäinen ansaittu vuosilomani oli kesällä 1973. Lomasuunnitelmissa oli lähteä kiertämään Suomea perheeni kanssa. Esikoisemme oli reilun vuoden ikäinen ja olin jo edellisenä vuonna päättänyt, että telttaretkelle pienen lapsen kanssa ei lähdetä. Pienellä henkilöautollamme ei voinut vetää matkailuvaunua, joten hankin ns. peltikoppaisen matkailuauton Austin J 2 vuosimallia 1965. Tilavampi matkailuauto rakennettiin 1976, koska perhe oli kasvanut. Näillä ajoneuvoilla kiertelimme joka kesä Suomessa kymmen vuoden ajan ja otimme ensiaskeleita ulkomaanmatkailuun 1982, kun matkasimme Ruotsiin ja Norjaan.
Tähän aikaan leirintäalueet olivat pääsääntöisesti joko yksityisten tai kuntien ylläpitämiä telttailualueita. Oliko karavaaniyhdistysten ylläpitämiä leirintä-alueita, minulla ei ole tietoa, mutta silloin ei myöskään tietoa yhdistysten leirintäalueista ulkopuolisen oli mahdoton saada. Karavaaniyhdistykseen voi 70-luvulla liittyä vain, jos omisti matkailuvaunun. Eikä matkailuautolla matkustavia hyväksytty olenkaan karavaaniyhdistysten jäseneksi. Tilanne muuttui 70-luvun loppupuolella kun matkailuautoilijat alkoivat puuhastella omaa yhdistystä. Pääsin jäseneksi 1979 perustettuun SFC Piikkiön yhdistykseen ja sain jäsennumeron 13463.
Matkailuajoneuvon käyttö lisääntyi 80-luvulla, kun lasten kannustamina aloitimme uuden talviharrastuksen laskettelun. Tämä johti siihen, että matkailuajoneuvon varustetasoa ja talvikäyttöisyyttä piti parantaa. Hankittiin suomalainen talvikäyttöön soveltuva 5 hengen matkailuvaunu ja siihen ”verovapaa” maasturi veturiksi. Reilut kymmenen vuotta vietettiin kaikki lomat matkailuvaunulla matkaillen kesäisin Ruotsissa, Norjassa ja Järvi-Suomessa ja talvisin hiihtokeskuksissa aina Tunturi-Lappia myöten. Vaunuharrastuksen myötä piti laajentaa maailmankuvaa. Vuonna 1988 lomamatka suuntautui Keski-Eurooppaan ja aina Unkariin sekä entiseen Jugoslaviaan asti.
Siirryimme 90-luvulla ”matkakulkimessa” taas matkailuautojen aikaan. Matkustavien henkilöiden määrä oli ajan saatossa vähentynyt viidestä kahteen. Keskimäärin joka toinen vuosi tehtiin 4 – 5 viikon lomamatka matkailuautolla ulkomaille. Matkailumaana tuli voimakkaasti uutena tuttavuutena Viro. Ulkomaanmatkailukerhon VOP työryhmän jäsenenä järjestin ja organisoin vuosituhannen vaihteessa useita karavanryhmämatkoja tutustumaan laajemmin Viroon, sen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Oma Vironmatkailu johti myöhemmin 2002 siihen, että hankittiin toinen koti Haapsalusta. Kaikissa manner-Euroopan maissa on vuosien saatossa matkailuajoneuvolla käyty pois lukien entisen Neuvostoliiton valtioita, mutta kylläkin kaksi kertaa Venäjällä VOP:n järjestämillä karavanmatkoilla.
Karavaanarien yhdistystoimintaan olemme osallistuneet välttelevän heikosti. Työnantajan edustajana olemme kuitenkin saaneet osallistua lukuisiin SFC:n liiton ja yhdistysten kokous- ja koulutustilaisuuksiin. ”Karavaaniheimona” kuulumme niiden joukkoon, joiden matkailuajoneuvoa säilytetään kotipihalla. Sieltä käsin olemme toteuttaneet entisen VOP kerhon tarkoitusperiä ” VAUNUSSA ON PYÖRÄT ”. Matkaa on tehty keskimäärin 10.000 km/vuosi eli reilun 40 vuoden aikana arviolta 0,5 miljoonaa kilometriä.
Rutusakin toimintaan sain tutustua ensimmäisen kerran 1995, kun olin kertomassa Rututapaamisessa Hartolassa turvallisuus – ja vakuutusasioista. Siitä tilaisuudesta jäi elämään ajatus Rutusakista ”tämä on joskus mahdollista myös minulle” Sit…ku……..
Rutusakin jäseneksi olemme liittyneet vuonna 2007. Ensimmäinen Rutumatka tehtiin talvella 2009 -2010. Tämän vuoden aikana toteutimme kaksi Sit.. ku.. tavoitetta, veroton muuttoauto ja Rutumatka. Rututarra kiinnitettiin matkailuautoomme 15.8.2010.
Koplaan varapuheenjohtajapariksi meidät valittiin elokuussa 2014 ja puheenjohtajapariksi elokuussa 2015. Toivottavasti pystymme täyttämään tehtävissämme jäsenkunnan asettamat odotukset
Yksityiselämää
Raimo on valmistunut rakennusinsinööriksi Turun Teknisestä Opistosta 1972. Ensimmäinen ja samalla viimeinen työnantaja on ollut sama. Nimi ja yhtiömuodot muuttuneet ajan saatossa Sampo-Tarmosta Sammoksi ja Ifiksi. Työtehtävät olivat pääsääntöisesti korvaus- ja turvallisuuspalveluun liittyviä asiantuntijatehtäviä. Palveluvuosia kertyi yhteensä reilut 33 vuotta.
Helena kasvatti kotiäitinä kolmea lastamme vuoteen 1982. Varsinaisen työuran hän teki Piikkiön kunnan koululaitoksen emäntänä ja valmisti ruuan noin 200 ruokailijalle päivittäin. Ehkä tästä syystä tai siksi hän on hoitanut Hartolan tapaamisissa ajomiesten ja talkooväen välipalakahvitusta.
Asumme nykyisessä Kaarinan kaupungissa ja sen Piikkiön kaupunginosassa. Asuntona on ollut kohta 40 vuotta Raimon itse suunnittelema ja rakentama omakotitalo, jossa on nyt hyvät tilat neljälle lastenlapselle temmeltää ja tulla yö kylään.
Karavaaniharrastuksen ohella muihin harrastuksiin ei ole ollut tarvetta, koska sen yhteydessä voi toteuttaa liikunnalliset- ja sosiaaliset tarpeet. Sukulaisemme olivat laskeneet, että vietämme yli puolet vuodesta muualla kuin kotona. Voi pitää paikkansa. Elämä on ihanaa- syksyllä etelään – kevättalvella Lapin lumille – alkukesällä Haapsaluun – loppu jäljelle jäänyt kesästä kuluu Suomen ja Viron kesätapahtumissa sekä tietysti osa kotona Piikkiössä.
