13.12.2015

Kari ja Tuula Ervelius esittelyssä

No 83793
Kotikunta Oulu
Karavaanariksi "jouduimme", kun tarvitsimme sukellusleiriimme varasto- ja pukeutumistilaa. Ensimmäinen vaunumme hankittiin velipojalta, joka piti vaunua rakennustyömaan taukotupana ja miesten majoituspaikkana.
Kuten lajin harrastajat tietävät, niin jokaisessa vaihtokaupassa kulkine paranee ja lopulta automme perässä keinui Kabe ja seuraavassa vaihdossa vielä isompi Kabe.
Meidän harrastaminen on ollut syvältä meren ja järvien pohjasta saatua elämysketjua, joka on eläkevuosina muuttunut "pintamatkailuksi" ja lopulta Rutuiksi Espanjan lämpöön ja lämpimiin vesiin, mutta ei enää sukeltamalla, jos snorklausta ei lasketa.
Menneinä vuosina olemme olleet kovasti aktiivisia yhdistysihmisiä ja jopa istuneet samaan aikaan Oulun kaupungin valtuustossa. Nyt olemme mukana iloisessa harrastuksessa mukavien ihmisten joukossa.
Rututapaamisissa 2016 toukokuussa ja elokuussa olemme 2. leiri-isäntäpari. Tuula osallistuu ammattinsa puolesta ensiaputehtäviin sekä Karin viimeisin tieto-taito hyödynnetään rutuleirin turvallisuuteen ja järjestykseen.

6.10.2015

SF-Caravan Rutusakki ry yhdistysrekisterissä

SF-Caravan Rutusakki ry on nyt rekisteröity yhdistysrekisteriin.

Yhdistysrekisteriin on ilmoitettu hallituksen jäsenten nimet allekirjoitusoikeuden tarkistamista varten. Yhdistysrekisteriin on ilmoitettu myös yhdistyksen säännöt.

Tiedot ovat julkisia ja mahdollisesti maksullisia.

Yhdistysrekisterin pääsivun perustiedot ovat yhdistyksen jäsenille tarpeellisia:
Nimi: SF-Caravan Rutusakki ry
Rek nro: 215.798
Rekisteröity 01.10.2015
Kotipaikka: Hartola
Osoite:
SF-Caravan Rutusakki ry
Hongisto Raimo
Hakakalliontie 2
21500 Piikkiö
(Kaarina)

Rekisteröinti-ilmoituksen ykkössivu

28.9.2015

Moottoriparkki.fi

Matkailuajoneuvon talvisäilytys jäsenhintaan

Moottoriparkki.fi tarjoaa moottoripyörille, henkilöautoille, matkailuautoille ja matkailuvaunuille turvallisen, täyden palvelun säilytyspaikan hyvien liikenneyhteyksien varrelta Helsingissä Pitäjänmäellä (täynnä jo tälle kaudelle) ja Herttoniemessä sekä Keravalla, Alastarolla ja Janakkalassa.
SF-Caravanin jäsenille 5 % alennus normaaleista talvisäilytyshinnoista. Lisätietoa: www.moottoriparkki.fi

Karavaanarit.fi -sivustolle on listattu matkailuajoneuvojen talvisäilytystä tarjoavat tahot yhteystietoineen kuntakohtaisesti. Tutustu tarjontaan täällä.
Karavaanarit.fi -sivustolta löydät myös SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnan laatimat Karavaanarin turvaohjeet, joissa on neuvottu kuinka toimia matkailuajoneuvon käytöstä poiston ja säilytykseen jätön yhteydessä.



SF-Caravanin FACEBOOK-sivulla on jo yli 6 000 tykkääjää. Tykkää sinäkin, niin saat ajankohtaiset tapahtumatiedot kätevästi omalle seinällesi.

14.9.2015

Raimo ja Helena Hongisto esittelyssä

Puheenjohtajapari Raimo ja Helena Hongisto

Karavaanielämäämme vuosien varrelta

Ensimmäinen ansaittu vuosilomani oli kesällä 1973. Lomasuunnitelmissa oli lähteä kiertämään Suomea perheeni kanssa. Esikoisemme oli reilun vuoden ikäinen ja olin jo edellisenä vuonna päättänyt, että telttaretkelle pienen lapsen kanssa ei lähdetä. Pienellä henkilöautollamme ei voinut vetää matkailuvaunua, joten hankin ns. peltikoppaisen matkailuauton Austin J 2 vuosimallia 1965. Tilavampi matkailuauto rakennettiin 1976, koska perhe oli kasvanut. Näillä ajoneuvoilla kiertelimme joka kesä Suomessa kymmen vuoden ajan ja otimme ensiaskeleita ulkomaanmatkailuun 1982, kun matkasimme Ruotsiin ja Norjaan. 

Tähän aikaan leirintäalueet olivat pääsääntöisesti joko yksityisten tai kuntien ylläpitämiä telttailualueita. Oliko karavaaniyhdistysten ylläpitämiä leirintä-alueita, minulla ei ole tietoa, mutta silloin ei myöskään tietoa yhdistysten leirintäalueista ulkopuolisen oli mahdoton saada. Karavaaniyhdistykseen voi 70-luvulla liittyä vain, jos omisti matkailuvaunun. Eikä matkailuautolla matkustavia hyväksytty olenkaan karavaaniyhdistysten jäseneksi. Tilanne muuttui 70-luvun loppupuolella kun matkailuautoilijat alkoivat puuhastella omaa yhdistystä. Pääsin jäseneksi 1979 perustettuun SFC Piikkiön yhdistykseen ja sain jäsennumeron 13463.

Matkailuajoneuvon käyttö lisääntyi 80-luvulla, kun lasten kannustamina aloitimme uuden talviharrastuksen laskettelun. Tämä johti siihen, että matkailuajoneuvon varustetasoa ja talvikäyttöisyyttä piti parantaa. Hankittiin suomalainen talvikäyttöön soveltuva 5 hengen matkailuvaunu ja siihen ”verovapaa” maasturi veturiksi. Reilut kymmenen vuotta vietettiin kaikki lomat matkailuvaunulla matkaillen kesäisin Ruotsissa, Norjassa ja Järvi-Suomessa ja talvisin hiihtokeskuksissa aina Tunturi-Lappia myöten. Vaunuharrastuksen myötä piti laajentaa maailmankuvaa. Vuonna 1988 lomamatka suuntautui Keski-Eurooppaan ja aina Unkariin sekä entiseen Jugoslaviaan asti.

Siirryimme 90-luvulla ”matkakulkimessa” taas matkailuautojen aikaan. Matkustavien henkilöiden määrä oli ajan saatossa vähentynyt viidestä kahteen. Keskimäärin joka toinen vuosi tehtiin 4 – 5 viikon lomamatka matkailuautolla ulkomaille. Matkailumaana tuli voimakkaasti uutena tuttavuutena Viro. Ulkomaanmatkailukerhon VOP työryhmän jäsenenä järjestin ja organisoin vuosituhannen vaihteessa useita karavanryhmämatkoja tutustumaan laajemmin Viroon, sen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Oma Vironmatkailu johti myöhemmin 2002 siihen, että hankittiin toinen koti Haapsalusta. Kaikissa manner-Euroopan maissa on vuosien saatossa matkailuajoneuvolla käyty pois lukien entisen Neuvostoliiton valtioita, mutta kylläkin kaksi kertaa Venäjällä VOP:n järjestämillä karavanmatkoilla.

Karavaanarien yhdistystoimintaan olemme osallistuneet välttelevän heikosti. Työnantajan edustajana olemme kuitenkin saaneet osallistua lukuisiin SFC:n liiton ja yhdistysten kokous- ja koulutustilaisuuksiin. ”Karavaaniheimona” kuulumme niiden joukkoon, joiden matkailuajoneuvoa säilytetään kotipihalla. Sieltä käsin olemme toteuttaneet entisen VOP kerhon tarkoitusperiä ” VAUNUSSA ON PYÖRÄT ”. Matkaa on tehty keskimäärin 10.000 km/vuosi eli reilun 40 vuoden aikana arviolta 0,5 miljoonaa kilometriä.

Rutusakin toimintaan sain tutustua ensimmäisen kerran 1995, kun olin kertomassa  Rututapaamisessa Hartolassa turvallisuus – ja vakuutusasioista. Siitä tilaisuudesta jäi elämään ajatus Rutusakista ”tämä on joskus mahdollista myös minulle” Sit…ku…….. 
Rutusakin jäseneksi olemme liittyneet vuonna 2007. Ensimmäinen Rutumatka tehtiin talvella 2009 -2010. Tämän vuoden aikana toteutimme kaksi Sit.. ku.. tavoitetta, veroton muuttoauto ja Rutumatka. Rututarra kiinnitettiin matkailuautoomme 15.8.2010.

Koplaan varapuheenjohtajapariksi meidät valittiin elokuussa 2014 ja puheenjohtajapariksi elokuussa 2015. Toivottavasti pystymme täyttämään tehtävissämme jäsenkunnan asettamat odotukset 

Yksityiselämää

Raimo on valmistunut rakennusinsinööriksi Turun Teknisestä Opistosta 1972. Ensimmäinen ja samalla viimeinen työnantaja on ollut sama. Nimi ja yhtiömuodot muuttuneet ajan saatossa Sampo-Tarmosta Sammoksi ja Ifiksi. Työtehtävät olivat pääsääntöisesti korvaus- ja turvallisuuspalveluun liittyviä asiantuntijatehtäviä. Palveluvuosia kertyi yhteensä reilut 33 vuotta.

Helena kasvatti kotiäitinä kolmea lastamme vuoteen 1982. Varsinaisen työuran hän teki Piikkiön kunnan koululaitoksen emäntänä ja valmisti ruuan noin 200 ruokailijalle päivittäin. Ehkä tästä syystä tai siksi hän on hoitanut Hartolan tapaamisissa ajomiesten ja talkooväen välipalakahvitusta.

Asumme nykyisessä Kaarinan kaupungissa ja sen Piikkiön kaupunginosassa. Asuntona on ollut kohta 40 vuotta Raimon itse suunnittelema ja rakentama omakotitalo, jossa on nyt hyvät tilat neljälle lastenlapselle temmeltää ja tulla yö kylään.

Karavaaniharrastuksen ohella muihin harrastuksiin ei ole ollut tarvetta, koska sen yhteydessä voi toteuttaa liikunnalliset- ja sosiaaliset tarpeet. Sukulaisemme olivat laskeneet, että vietämme yli puolet vuodesta muualla kuin kotona. Voi pitää paikkansa. Elämä on ihanaa- syksyllä etelään – kevättalvella Lapin lumille – alkukesällä Haapsaluun – loppu jäljelle jäänyt kesästä kuluu Suomen ja Viron kesätapahtumissa sekä tietysti osa kotona Piikkiössä.


10.9.2015

Jäsenrekisterin seloste

Rekisteriseloste tulostettavassa muodossa tässä linkissä

Henkilötietolaki (523/99) 10 §

Rekisterinpitäjä:
SF-Caravan Rutusakki ry
Pj. Raimo Hongisto
Hakakalliontie 2
21500 Piikkiö
Puh. +35840052550
raimo.hongisto@gmail.com

Yhdistysrek.nro

http://rutusakki.blogspot.fi/
http://www.rutusakki.fi/

Rekisteriasioista vastaava:
SF-Caravan Rutusakki ry
Jäsensihteeri Pentti Äijö
Harjutie 10 F
40800 Vaajakoski
Puh. +358504994387
pentti.aijo@gmail.com
 

Rekisterin nimi:
SF-Caravan Rutusakki ry:n jäsenrekisteri lue lisää.....

3.9.2015

Seppo ja Pia-Liisa Parkkonen esittelyssä


Rutusakin sihteeripari Seppo ja Pia-Liisa Parkkonen, Hämeenlinna

Liityimme SF-Caravan ry:n jäseniksi vuonna 1998 lähinnä nuuhkiaksemme tunnelmia Caravan-lehden kirjoituksista ja kuvista. Seuraavana vuonna ostimme pienen matkailuauton ja aloitimme kotimaassa reissailun kunnes vuonna 2001 uskaltauduimme ulkomaille, Tanskaa kiertämään. Kiersimme kaikki saaret ja saimme matkamittariin yli 3000 km. Silloin syttyi kipinä ulkomaanmatkailusta ja vain yhtenä vuonna olemme kesäloman viettäneet Suomessa.

Selätimme Sit-Ku -ajattelun viisi vuotta ennen eläkkeellä jäämistäni, 2012. Pia-Liisa säästi lomapankkiin vapaata 98 työpäivää ja se ”tuhlattiin” unelmamatkan nimikkeellä syksyllä 2012, jolloin ajoimme Rutuja etsimään Normandian kautta Portugaliin ja Espanjaan. Se oli todellinen elämysmatka ja johti seuraavana vuonna Rutu-tarran saannin jälkeen Koplaan, jossa olimme vuoden varapuheenjohtajapari ja nyt toista vuotta sihteeripari.

Usein kysytään mitä saan liittymällä Rutusakki -kerhoon tai ensi vuoden aikana samaan porukkaan, mutta SF-Caravan Rutusakki ry:n jäseneksi? Rivijäsen saa 10 euron jäsenmaksusta 5 eurolla jäsenpostia, infoa kirjallisesti ja lopulla 5 eurolla kahdesti vuodessa hienon tapaamisen infoiskuineen, yhdessäoloa ohjelman merkeissä koko viikonlopuksi ja vielä kakkukahvit. Vertailuna Vaakunan terassilla 5 eurolla ei saa edes tuoppia olutta. Koplassa tai hallituksen jäsenenä vastaavasti saa järjestää edellä mainitut elämykset jäsenistölle. Lisäksi olemme saaneet muutamia jäsenetuja kuten laivayhtiön erikoistarjouksia.

Jokaisesta henkilöstä löytyy tarina, mutta kuinka sen kertoisi. Meidän Rututarinat valokuvineen löytyvät osoitteesta www.parpia.kuvat.fi. Olemme pitäneet muutamia esitelmiä ko elämyksistä tapaamisissa ja ensi vuoden Turun Caravan Show´ssa 8. tammikuuta esittelemme kuvakoostein Etelän Talvehtijan kokemuksia matkoista Välimeren rantamille.

Pia-Liisa on ”Ruturajoitteinen” eli työ häiritsee harrastusta vielä muutaman vuoden. Silti hän kiltisti lentää siirrettyjä kesälomiaan hyväksi käyttäen leiriimme Santa Polaan. Viime vuonna 2 viikon erinä matkoja oli kolme. Halpalennot mahdollistavat etärutuilun. Lisäksi hänen ratsastusharrastukselle ei ole tullut Espanjassa käyntien vuoksi katkoja.

Minun, Sepon, harrastus on myös eräällä lailla rajoitteinen, sillä askel on lyhentynyt ja istuminen lisääntynyt. Suurena himonani on kirjoittaa humoristinen novellikirja caravan -matkailusta. Nyt kasassa on 15 novellia, mutta ajatuksissa keikkuu vielä 20 uutta. Yritän saada tekeleeni valmiiksi paperille ja e-kirjaksi vuoden 2016 aikana.

Rutusakki on leikkimielisesti sanottuna sellainen ”luonnetestattu” Etelän Talvehtijoiden ryhmä.

2.9.2015

Yhdistyksen hallituksen tehtävät

http://yhdistystieto.fi/

Yhdistystieto on julkistanut nettisivuillaan tietoa yhdistyksen hallituksen tehtävistä

yhdistystieto.fi
Yhdistyksen hallituksen tehtävät

Viimeksi päivitetty 15:17 - 27.03.2014 muokkauksen tehnyt käyttäjä: Yhdistystieto

Jokaisessa yhdistyksessä on oltava hallitus ja sillä puheenjohtaja, sanotaan yhdistyslaissa (§ 35). Yhdistyksen säännöissä hallitusta voidaan kutsua myös muilla nimillä (johtokunta, toimikunta), mutta tehtävät ja vastuut ovat samat riippumatta siitä, millä nimellä tätä toimielintä kutsutaan.

Hallituksella on yleisvaltuutus ja – velvollisuus hoitaa yhdistyksen asioita. Lain mukaan asiat on hoidettava lain, sääntöjen ja yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti (YhdL § 35). Jos näin ei tapahdu, hallitus tai sen jäsen voidaan erottaa tehtävästään ja/tai vahingon aiheuttajat voivat joutua korvaamaan yhdistykselle aiheuttamansa vahingon (YhdL § 39).

Hallituksen lakisääteiset tehtävät

Yhdistyslain mukaan hallituksen on aina huolehdittava seuraavista tehtävistä:

jäsenluettelon pitäminen (YhdL § 11)
yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen sekä mahdollisen jäsen- tai liittoäänestyksen järjestäminen (YhdL § 31) yhdistyksen edustajana toimiminen (YhdL §35)
yhdistyksen kirjanpidosta ja varainhoidosta huolehtiminen (YhdL § 35)
toiminnantarkastajan avustaminen (YhdL § 38)
yhdistyksen omaisuuden luovuttaminen konkurssiin (YhdL § 61)
Lisäksi kirjanpitolaissa on määrätty, että tilinpäätöksen valmistumishetkellä vallassa oleva päätösvaltainen hallitus allekirjoittaa tilinpäätöksen (Kirjanpitolaki, luku 3 § 4). Tilintarkastuslain (luku 4, § 22) mukaan hallituksen tulee varata tilintarkastajalle tilaisuus tarkastuksen toimittamiseen sekä avustaa häntä tehtävässään.

Tehtävät, jotka hallitus voi hoitaa

Yhdistyslaissa on myös määrätty tehtävistä, jotka hallitus voi hoitaa:

jäsenluettelotietojen luovuttaminen ulkopuolisille (YhdL § 11)
jäsenten ottaminen yhdistykseen, ellei säännöissä ole toisin määrätty (YhdL § 12)
jäsenten erottaminen, jos säännöissä on niin määrätty (YhdL § 15)
yhdistyksen omaisuuden myyminen, vaihtaminen tai kiinnittäminen, jos säännöissä on niin määrätty (YhdL § 23)
kanteen nostaminen yhdistystä vastaan, jos yhdistys on tehnyt moitteenvaraisen päätöksen (YhdL § 32)
yhdistyksen nimenkirjoitusoikeuden antaminen, jos säännöissä on niin määrätty (YhdL § 36)
Muita tehtäviä

Laissa määrättyjen tehtävien hoitaminen ei tietenkään riitä, vaan usein hallituksen aika kuluu aivan valtaosaltaan muitten asioiden parissa. Näitä muita keskeisiä tehtäviä ovat muun muassa:

Yhdistyksen kokouksen päätösten täytäntöönpano. Tämä tarkoittaa kaikkia päätöksiä, esimerkiksi myös talousarviota ja toimintasuunnitelmaa.
Etulinjan tukeminen. Etulinjalla tarkoitetaan niitä yhdistyksen toimi- tai luottamushenkilöitä, jotka ovat tekemisissä suoraan jäsenten kanssa. He tarvitsevat – ja ovat ansainneet – hallitukselta monipuolista tukea.
Käytännön yhdistysasioitten hoitaminen. Hallituksen vastuulla on, että käytännön asiat (laskujen hyväksyminen, kirjanpidosta huolehtiminen, tilinpäätösten valmistuminen ajallaan, arkistonhoito, kirjeenvaihto, jäsenrekisterin pitäminen ja monet muut asiat) ovat kunnossa. Näissä asioissa hallituksella on yleisvastuu: se vastaa siitä, että tehtäviin on nimetty, ohjeistettu (ja tarvittaessa koulutettu) henkilö. Lisäksi hallituksen tulee valvoa, että tämä henkilö toimii annettujen ohjeitten ja määräysten mukaisesti.
Yhdistyksen toiminnan johtaminen. Hallituksen lisäksi käytännön toimia yhdistyksessä hoitavat luottamushenkilöt (sihteeri, taloudenhoitaja ym.) sekä erilaiset projektiryhmät ja toimikunnat. Luottamushenkilöt ja toimielimet saavat tehtävänsä hallitukselta ja vastaavat sille tekemisistään.
Erittäin tärkeätä myös on, että hallitus pyrkii aktiivisesti kehittämään yhdistystä. Se ei saa olla pelkkä toimitusministeristö, joka hoitaa akuutit ja juoksevat asiat. Sen yksi keskeinen tehtävä on tehdä kehittää yhdistyksen toimintaa sekä omin päin että tekemällä yhdistyksen kokoukselle esityksiä. Tätä velvollisuuttaan hallitus ei voi paeta vetoamalla siihen, että jäsenistöltä ei ole tullut aloitteita.

Hyvä hallitus pyrkii aina siihen, että yhdistys on paremmassa tilanteessa sen toimikauden lopussa kuin se oli toimikauden alussa.

Artikkelin kirjoittanut Kari Loimu

Lakitekstiä yhdistyksen hallituksesta

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503

Lakitekstiä yhdistyksen hallituksesta

6 LUKU

Yhdistyksen hallinto

35 § (16.7.2010/678)
Hallitus
Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä. Hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Hallitus edustaa yhdistystä.
Hallituksella on oltava puheenjohtaja. Puheenjohtaja ei saa olla vajaavaltainen. Hallituksen muiden jäsenten on oltava 15 vuotta täyttäneitä. Konkurssissa oleva ei voi olla hallituksen jäsenenä.
Hallituksen puheenjohtajalla on oltava asuinpaikka Suomessa, jollei Patentti- ja rekisterihallitus myönnä lupaa poiketa tästä

Harri ja Tuulikki Vesanto esittelyssä

Varapuheenjohtajapari Harri ja Tuulikki Vesanto 

Harri 
Olen harrastanut karavaanimatkailua 70-luvun alusta, ensin kotimaassa, laajentaen sitä joidenkin vuosien jälkeen pohjoismaihin ja edelleen yhä kauemmaksi kotoa. 

1980-90-luvulla toimin myös Helsingin yhdistyksessä erilaisissa tehtävissä ja myöhemmin Keski-Uudenmaan yhdistyksessä. 

Matkailu on ollut aina sydäntäni lähellä, joten 90-luvun alkupuolella sain kutsun SF-Caravanin matkailutoimikuntaan, ollen sen jäsenenä aina sen lopettamiseen saakka. Sen jälkeen olen toiminut SF-C:n matkailuasiamiehenä. 

Rutukerhon jäseneksi liityin muistaakseni vuona 1999, ja ensimmäisen välimeren rannalle suuntautuneen talvehtimismatkan tein vuonna 2000, josta minulle myönnettiin automme perässä näkyvä rututarra. Talven 2014-2015 vietimme vaimoni Tuulikin kanssa Marokossa ja Portugalissa, edellisenä talvena olimme pari kuukautta Espanjassa ja Portugalissa. 

Muita pidempiä matkailuautomatkoja olemme yhdessä tehneet mm. Australiaan ja Uuteen Seelantiin, näillä matkoilla olemme käytännön syistä tyytyneet vuokrattuun matkailuautoon. 

Työelämästä siirryin eläkkeelle vuoden 2013 alusta, joten 42 -vuotinen yrittäjänä oleminen päättyi ja aikaa jäi enemmän mieliharrastukseemme matkailuun. 

Tuulikki 
Ammatiltani olen sairaanhoitaja, eläkkeelle jäin keväällä 2012. Työssä olin aluksi Töölön sairaalassa, sitten kiertelin Suomea Hangosta Utsjoelle SPR:n Veripalvelussa ja viimeiset parikymmentä vuotta sotainvalidien kuntoutussairaalassa Oulunkylässä. 

Harrin kanssa olen reissannut runsaat kymmenen vuotta. Karavaanarimatkailua olen harrastanut jo edellisessä elämässäni 80-luvun alusta, kotimaassa ja pohjoismaissa, itä-rajan takanakin tuli käydyksi silloisessa Neuvostoliitossa. Englantia ja Skotlantia kiersimme itse pakettiautosta tuunatulla retkeilyautolla. Yhdistystoiminnassa olen aloittelija, valmis käyttämään aikaani ja osaamistani missä tarvitaan. 

Postiosoite meillä on Keravalla, mutta oikeastaan kotia ei missään. Aikaa kuluu vapaa-ajan asunnoissa Viitasaarella tai Virossa Paidessa. 

Valokuva


30.8.2015

Pentti ja Pirkko Äijö esittelyssä

Koplan esittelyssä rahastonhoitaja- ja jäsenkirjuripari Pentti ja Pirkko Äijö

Pentti

Olen ollut karavaanari (nro 10798) vuodesta 1979. Olin alkuun innokas Keski-Suomen karavaanariyhdistyksen jäsen. Pääsin pian myös toimikuntatehtäviin ja hallitustehtäviin. Olen ollut jäsenasioista vastaava, sihteeri ja rahastonhoitaja.

Olin SF-Caravan Liiton hallituksen jäsen 8 vuotta. Aluksi talousvaliokunnan jäsen ja myöhemmin sen pj. Olin muutaman vuoden myös liiton varapuheenjohtaja. Hallituskauteni aikana liitolle tuli kausirajoitus hallitusvuosiin, joten 8 vuoden jälkeen olin täysin palvellut.

Olin liiton 100%:sesti omistaman markkinointiyhtiön SFC-Markkinointi Oy:n hallituksen jäsen. Siihen siirrettiin kaikki toiminta liitosta, joka oli veronalaista. Sitä kautta hoidettiin vaatekauppa, leirintäalueiden opastus, koulutus, julkaisutoiminta jne. Olisikohan näitäkin vuosia kertynyt 8, ainakin suunnilleen.

Kiinnostuin Rutusakin jäsenyydestä. Ajatuksena oli, että joskus mekin vaimon kanssa menemme välimeren maihin viettämään talvikautta. Olemmekin olleet kahtena talvena Marokon Agadirin tasolla Atlantica Parc-kämppärillä.

Olen nyt ollut koplassa viime vuoden elokuusta alkaen.

Kerholla ei ole omaa kirjanpitoa. Se hoidetaan SF-Caravan ry:n kirjanpidon osana, koska kerho ei ole itsenäinen vaan on osa SF-Caravan ry:n toimintaa.

Rahastonhoitajana hoidan Hartolan tapaamisissa uusien jäsenten vastaanottamisen, kerholle kuuluvat maksut ja tilityksen Liiton kirjanpitoon. Tilitykseen sisältyy leirintäalueen kanssa sovitut asiat ja maksut, kuten jäsenten kahvittelu, vuosikokouksen tilakustannukset, jne. Hoidin myös Jyväs-Caravaniin suuntautuneen bussikuljetuksen ilmoittautumisten vastaanottamisen.

SF-Caravan ry:n hallituksen tahtotila on, että Rutusakki muuttuu SF-Caravan ry:n kerhosta itsenäiseksi yhdistykseksi. Tavoite ei ole pelkästään SF-Caravan ry:n edun mukaista vaan myös Rutusakin asioita hoitavan koplan jäsenten edun mukaista toiminnan muuttuessa itsenäiseksi - saamme asioihin itsenäisen päätösvallan. Jäsenille muutos merkitsee sitä, että nyt jäseneksi pitää liittyä joko varsinaiseksi- tai rinnakkaisjäseneksi. Vain jäsen pääsee virallisissa kokouksissa käyttämään äänivaltaansa. Kuuluessaan SF-Caravan Rutusakki yhdistykseen jäsen saa kaikki SF-Caravan ry:n jäsenedut sekä myös Rutusakin jäsenten edut. Edut astuvat voimaan, kun yhdistyksemme on hyväksytty toukokuussa 2016 Liiton vuosikokouksessa Liiton jäsenyhdstykseksi.

Uuden, perustetun yhdistyksen jäsenilmoitusten käsittely on iso työ. Jokaisen kerhon jäsenen ja puolison tulee hakea jäsenyyttä päästäkseen tähän uuteen yhdistykseen jäseneksi. Nykyisiä kerhon jäseniä ei siis automaattisesti siirretä uuteen yhdistykseen. Meitä on noin 700 jäsentä. Kun puolisot voivat liittyä myös n.s. rinnakkaisjäseneksi, tavoittelemme noin 1000 jäsenen yhdistystä.

Tavoittelemme myös postitus- ja painatuskuluihin merkittävää säästöä. Tämä on toteutettu kilpailuttamalla jäsenkirjeiden ja lomakkeiden painatus- ja kirjeiden kuoritustehtävä. Lisäksi keräämme jokaiselta jäseneltä sähköpostiosoitteet ja ilmoituksen siitä, haluaako jäsenkirjeensä vain sähköpostilla vai myös paperipostina. Tämä onnistuu kaikkien jäsenten mukana olemisella ja asian tukemisella. Näin saavutetaan Rutusakille parin tonnin vuosisäästöt. Kirjanpidosta poimittujen tietojen mukaan jäsenkirje on tullut maksamaan vuosittain n. 5 €/jäsen.

Muuta tietoa:
  • Olin Jyväskylän Valion taloushallinnon päällikkö 30 vuotta. Olin myös siinä rinnalla vastuussa kotimaan myynnin ja jakelun esimiestehtävistä rakennekehityksen eri vaiheissa myös Vaasan, Seinäjoen, Äänekosken, Suonenjoen, Kuopion, Joensuun, Turun ja Tampereen Valion toimipaikoissa. Jäin eläkkeelle vuonna 2004 oltuani meijerialalla 37 v.
  • Olen leijona ja ollut 2008-2009 kaudella 107G-piirin piirkuvernööri. Olen ollut Vaajakosken Lions-klubin presidentti 2 kertaa. Hoidan klubin kirjanpidon.
  • Olen Mieskuoro Vaajan laulun II-tenori. Olen kuoron hallituksen jäsen ja sen sihteeri.
  • Olen rivitaloyhtiömme hallituksen jäsen ja sen isännöitsijä.
  • Olen ollut usean taloyhtiön tilin-/ toiminnantarkastaja.

Pirkko

Olen ollut avustamassa jäsentarvikemyynnissä Hartolan tilaisuuksissa. Olen ollut päivystämässä matkailuautollamme ja antanut apuani jäsenten kyselyihin. Nyt elokuun tapahtumassa oli erityisen paljon yhdistykseen liittyneiden jäsenten jäseneksiliittymiskaavakkeiden vastaanottamista ja siihen liittyvää keskustelua. Jäseniä perustettuun yhdistykseen SF-Caravan Rutusakki ry:een liittyikin viikon lopun aikana yhteensä 227 kerhon jäsentä / puolisoa varsinaiseksi- tai rinnakkaisjäseneksi.

Muuta tietoa:
Olen ollut tuote-esittelijä Valiolla ja Osk. Keskimaalla, sekä lataaja ja myynninedistäjä korttifirmoissa. Viimeksi 20 vuotta olin ammatinharjoittajana. Tein klassista hierontaa, shiatsua ja lympha-hierontaa. Vastaanottotila oli kotona. Olen lopettanut työt viime kesänä.
    Kuvateksti: Pirkko ja Pentti aamukävelyllä Atlantin rannalla Marokossa.

    palveluksessanne
    Pentti ja Pirkko Äijö

    16.8.2015

    Markkaset ja Taskulat erovuorossa


    Marja-Terttu ja Esa Markkanen sekä Raimo ja Sarri Taskula jäivät erovuoroisina pois koplasta. Vaihtokokouksessa 16.8. heidät kukitettiin. 

    Erovuoroisten tilalle koplaan tulivat valituiksi äänestyksen jälkeen Harri ja Tuulikki Vesanto sekä Kari ja Tuula Ervelius.

    Koplassa saa tehdä töitä koko jäsenistön, ja erityisesti Hartolan tapaamisissa kävijöiden hyväksi. Koplan jäsenet ovat töissä molemmissa Rutusakin tapaamisessa. Tästä luottamustoimesta ei makseta palkkaa. On ollut käytäntö, että myöskään kilometrikorvausta ei ole maksettu matkoista näihin Rutusakin tapaamisiin.

    On siis tärkeää, että luottamustoimissa olleita muistetaan jollain tavalla. He ovat toimikautensa aikana tehneet tärkeää työtä, jotta Rutusakin toiminta olisi menestyksellistä ja sen jäsenistöä palvelevaa.

    Kiitos myös minun puolestani Marja-Tertulle, Esalle, Sarrille ja Raimolle koplassa tekemästänne työstä. Yhteistyö koplassa on ollut hyvää. Asiantuntemustanne tarvitsemme jatkossakin.

    Pentti Äijö
    blogin pitäjä

    15.8.2015

    Kerhon vuosikous 15.8.

    10 minuuttia kokouksen alkuun.

    Tämä on merkittävä päivä Rutusakin historiassa. Odotuksen tunnetta ilmassa, miten yhteisymmäryksessä ja yhteiseksi hyväksi tämä kokouspäivä etenee.

    Kokouksen pöytäkirja löytyy klikkaamalla tästä

    30.7.2015

    LentoPysäköinti tarjoaa jäsenille 15 % jäsenedun

    http://www.karavaanarit.fi/jasenyys/jasenedut/pysakointi-hki-vantaan-lentoasem/

    LentoPysäköinti tarjoaa SF-Caravanin jäsenille 15 % jäsenedun normaaleista pysäköintihinnoistaan. (Esimerkiksi viikon pysäköinnin normaalihinta 39 euroa, SF-Caravanin jäsenille 33 euroa).

    7.6.2015

    Yhdistyksen perustava kokous 15.8.2015

    SF-Caravan Rutusakki ry:n perustavan kokouksen asiapaperit tiedostona voit ladata alla olevista nettilinkeistä:


    Perustavan yhdistyksen kokouskutsu

    Kokouksen esityslista

    Ehdotus yhdistyksen säännöiksi

    Perustelut, miksi tarvitaan kerhon sijaan yhdistys

    Kokouksen pöytäkirja

    Kerhon vuosikokouksen 15.8.2015 asiakirjat

    Kerhon vuosikokouksen asiat ovat nähtävissä alla olevien nettilinkkien kautta

    Vuosikokouskutsu
    Rutusakin 33. vuosikokous pidetään Hartolan uudessa Liikuntahallissa. Osoite on Kuninkaantie 14, 19600 Hartola. Ajo-ohje; 4-tietä Tainionvirran sillan yli pohjoiseen noin 0,5 km ja oikealle viitta Asola. Kokousaika; lauantaina 15.8.2015 klo 10.00. Bussikuljetukset kokouspaikalle Koskenniemestä alkavat klo 9.15. Paluukuljetukset kokouksen jälkeen.

    Vuosikokouksessa käsitellään kerhon sääntöjen määräämät asiat. Lisäksi kokouksessa esitellään ja perustellaan seikkaperäisesti Koplan yksimielinen esitys nykyisen Rutusakki-kerhon muuttamisesta rekisteröidyksi yhdistykseksi.

    Taustaa: Kopla on neuvotellut SF-Caravan ry:n liittohallituksen ja toiminnanjohtajan kanssa kerhon muuttamisesta rekisteröidyksi yhdistykseksi.

    Muutos olisi hallinnollinen muutos, joka jatkaisi Rutusakin toimintaa ja perinteisiä toimintamuotoja sellaisinaan, mutta antaisi Rutusakille enemmän itsenäisyyttä omissa päätöksissään, talouden hoidossa ja raha-liikenteessä sekä vaikutusvaltaa SF-Caravanin piirissä. Kopla on tehnyt asiasta perusteellisen selvityksen viime syksyn ja talven aikana ja päätynyt yksimielisesti suosittelemaan vuosikokoukselle Rutusakki-nimisen rekisteröidyn yhdistyksen perustamista, SF-Caravan ry:n jäsenyyden hakemista ja vähittäistä Rutusakin kerhotoiminnan integroimista uuden yhdistyksen alaisuuteen. Liittohallitus suosittelee voimakkaasti yhdistyksen perustamista.

    Kerhon vuosikokouksen esityslista

    Tilinpäätös


    Tilintarkastuskertomus


    Talousarvio v 2016


    Kerhon säännöt


    Edellisen vuosikokouksen pöytäkirja


    Terv
    Pentti Äijö
    rahastonhoitaja

    Kerhosta yhdistykseksi

    Kopla on neuvotellut SF-Caravan ry:n liittohallituksen ja toiminnanjohtajan kanssa kerhon muuttamisesta rekisteröidyksi yhdistykseksi.

    Muutos olisi hallinnollinen muutos, joka jatkaisi Rutusakin toimintaa ja perinteisiä toimintamuotoja sellaisinaan, mutta antaisi Rutusakille enemmän itsenäisyyttä omissa päätöksissään, talouden hoidossa ja raha-liikenteessä sekä vaikutusvaltaa SF-Caravanin piirissä. Kopla on tehnyt asiasta perusteellisen selvityksen viime syksyn ja talven aikana ja päätynyt yksimielisesti suosittelemaan vuosikokoukselle Rutusakki-nimisen rekisteröidyn yhdistyksen perustamista, SF-Caravan ry:n jäsenyyden hakemista ja vähittäistä Rutusakin kerhotoiminnan integroimista uuden yhdistyksen alaisuuteen. Liittohallitus suosittelee voimakkaasti yhdistyksen perustamista.

    6.6.2015

    Rutusakki on SF-Caravan ry:n kerho

    Rutusakki Etelän talvehtijat on SF-Caravan ry:n  kerho, joka on perustettu vuonna 1982. Rutusakin kotipaikka on Hartola Gasthaus-Camping Koskenniemi.

    Kerhon tarkoituksena on tukea ja auttaa jäsentensä harrastamaa, talvikautena matkailuajoneuvolla tapahtuvaa etelän matkailua.

    Kerhon jäseneksi voi liittyä SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksen jäsen. Jäseneksi liitytään joko Rutusakin tapaamisissa tai ilmoittautumalla SF-Caravan ry:n jäsenrekisteriin. Liityttyään kerhoon jäsenellä on täysivaltainen asema kerhon toiminnassa. Uusia jäseniä nimitetään noviiseiksi ennen ensimmäistä rutumatkaa välimeren maihin. Rututarran saamiseksi noviisin on talvehdittava jossain välimerenmaassa tai Portugalissa lokakuun alun ja huhtikuun välisenä aikana vähintään kaksi kuukautta matkailuajoneuvossa asuen.

    Rutumatkan hyväksytysti suorittanut jäsen saa oikeuden hakea Rututarraa, joka jaetaan vuosikokouksessa Hartolassa 

    Rutusakkia johtaa ”Kopla”, johon kuuluu kuusi rutuparia. Koplan jäsenet valitaan kerhon vuosikokouksessa, joka pidetään kesätapahtuman yhteydessä.  

    Rutut halaavat tavatessaan, se kuuluu rutujen perinteisiin tapoihin!

    ----------
    10.9.2016
    Kerhon toiminta päättyi 20.-22.5.16 Hartolassa pidetyssa Rutusakki-kerhon tapaamisessa (Koskenniemi Camping). Samalla SF-Caravan Liiton vuosikokous hyväksyi perustetun SF-Caravan Rutusakki ry:n omaksi jäsenyhdistyksekseen.
    Pentti Äijö